Oppia ikä kaikki

Sivistys.net: Väitös: Seniori oppii tarvitsemansa teknologiat, 4.3.2014 Näkökulma: Elinikäinen oppiminen edellyttää hyvää motivaatiota. Nykyisin törmää usein väitteeseen, että palvelujen vieminen verkkoon estää ikääntyneitä ihmisiä käyttämästä niitä. Minä olen kuitenkin asiasta toista mieltä. Ikä ei useinkaan ole este uuden teknologian käytön oppimiselle, mutta motivaation puute on. Ymmärrän kyllä, että vanhempana ei välttämättä innostu samalla tavalla uusista … More Oppia ikä kaikki

Mediakriisi myy Presidentintekijät-elokuvaa tehokkaammin kuin paras mainostoimisto

Yle: Kokoomuksen puoluesihteeri sopimusriidassa Presidentintekijät-elokuvasta, 24.2.2014 Helsingin Sanomat: HS-arvio: Dokumenttia Niinistön kampanjasta voi pitää vaarallisena, 25.2.2014 Miksi Tujunen hermostui vaalielokuvasta, 25.2.2014 Näkökulma: Mediakriisin merkitys elokuvan myynnille Presidentti Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan aikana kuvatun Presidentintekijät-elokuvan pitäisi tulla elokuvateattereihin parin viikon päästä. Elokuva on valmis, ja se on näytetty medialle. Ainakin Helsingin Sanomien toimittajat Veli-Pekka Lehtonen ja Marko … More Mediakriisi myy Presidentintekijät-elokuvaa tehokkaammin kuin paras mainostoimisto

Draftista mediatiedotteeksi ja edelleen uutiseksi

Maaseudun tulevaisuus: Maitotilojen pieni koko syö kilpailukykyä, 31.1.2014 Näkökulma: Tiedotteen tekijän mietteitä Olen tällä hetkellä viestintäharjoittelijana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä. Siellä arkipäivän viestintätyötä on mediatiedotteiden kirjoittaminen ja lähettäminen tiedotusvälineille. Minä pääsin tekemään tiedotetta tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset maitotilat eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Sain tiedotteen pohjaksi draftin, eli luonnoksen tiedotettavasta asiasta. Siinä tutkijat toivat esille … More Draftista mediatiedotteeksi ja edelleen uutiseksi

Toimiva joukkoliikenne maaseudun lähipalveluiden saatavuuden turvaajana

Kuntalehti: artikkeli ”Lähipalvelua – mitä se on?”, 16.1.2014, Näkökulma: maaseudulla asuvat autottomat ihmiset Saako matka ruokakauppaan maksaa enemmän kuin ostettavat ruoat? Onko jokaisella oikeus nopeisiin verkkoyhteyksiin asuinpaikasta riippumatta kohtuulliseen hintaan? Voidaanko velvoittaa, että lähipalveluja saadakseen pitää olla oma auto ja tietokone, tabletti tai älypuhelin verkkoyhteyksineen? Onko maaseudun asujan aina turvauduttava taksiin lähipalveluja saadakseen? Tässä muutama … More Toimiva joukkoliikenne maaseudun lähipalveluiden saatavuuden turvaajana