Tie pohjoiseen – satumainen matka juurille

Mika Kaurismäen elokuva: Tie pohjoiseen, 2012 Näkökulma: Vastasiko elokuva sille asettamiani odotuksia? Tie pohjoiseen on elokuva, joka minun on pitänyt katsoa siitä saakka kun se tuli elokuvateattereihin vuonna 2012. Sopivaa hetkeä ei vain ole tuntunut löytyvän.  Viime sunnuntaina sellainen löytyi ja istahdin television ääreen. Odotukset olivat korkealla. Olihan elokuvan päähenkilöinä kaksi suurta näyttelijänimeä: Vesa-Matti Loiri … More Tie pohjoiseen – satumainen matka juurille

Mediakriisi myy Presidentintekijät-elokuvaa tehokkaammin kuin paras mainostoimisto

Yle: Kokoomuksen puoluesihteeri sopimusriidassa Presidentintekijät-elokuvasta, 24.2.2014 Helsingin Sanomat: HS-arvio: Dokumenttia Niinistön kampanjasta voi pitää vaarallisena, 25.2.2014 Miksi Tujunen hermostui vaalielokuvasta, 25.2.2014 Näkökulma: Mediakriisin merkitys elokuvan myynnille Presidentti Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan aikana kuvatun Presidentintekijät-elokuvan pitäisi tulla elokuvateattereihin parin viikon päästä. Elokuva on valmis, ja se on näytetty medialle. Ainakin Helsingin Sanomien toimittajat Veli-Pekka Lehtonen ja Marko … More Mediakriisi myy Presidentintekijät-elokuvaa tehokkaammin kuin paras mainostoimisto